Kouvola 2008

 Erik Sandströmille hopeaa Kouvolasta


Vihdin Taekwondoseuran Erik Sandström esitti hyvää kilpailukuntoa lauantaina Kouvolassa käydyssä liikesarjojen SM-liigan kolmannessa osakilpailussa.

Sandström itse ei ollut tyytyväinen kahden karsintakierroksen suorituksiinsa miesten Senior 1 -sarjassa, mutta ne veivät hänet finaaliin toisella sijalla. Ilmeisesti finaalin tuoma jännitys auttoi kilpailemisessa, sillä kahdella finaalikierroksella hän nousi omalle tasolleen ja suoriutui erinomaisesti.

Sandströmin pisteet 15,80 toivat kirkkaasti hopeisen mitalin. Sarjan voitti Budokwain Heikki Liukkonen 16,67 pisteellä ja kolmanneksi sijoittui Mikkelin Juhani Liljanko pistein 15,13.

Vaikka vihtiläisnuoren pisteet eivät kultamitaliin riittäneetkään, on kehityksen suunta hyvä. Siinä missä piste-ero voittajaan oli Kouvolassa vain 0,87 pistettä, oli se Kokemäellä maaliskuussa käydyssä kisassa miltei puolitoista pistettä. Myös ero kolmanneksi sijoittuneeseen mikkeliläiseen kasvoi.

Erik Sandström on liikesarjojen SM-liigassa tällä hetkellä toisena 18 pisteellä. Sarjaa johtava Liukkonen on kolme pistettä edellä, Liljanko saman verran takana. Liigan viimeinen osakilpailu käydään Turussa 17.5. Koko liigan voitto ei ole vielä pois suljettu, mutta toiselta sijalta alaspäin Sandströmiä on jo erittäin vaikea kammeta.