Vihti Kämp

 Vihti Kämp


Tammikuun kahdeksantena päivänä järjestettiin Vihdissä leiri sinisille, punaisille ja mustille vöille. Jostain syystä mustia vöitä saapui paikalle vain 12, mutta värivöitä tuli senkin edestä, yhteensä 33. Suurin edustus oli luonnollisesti Vihdillä. Muut seurat olivat Lohja, Espoo Hwarang Team, Helsinki, Salo, Manse, Kerava, Loviisa, Riihimäki ja jopa Iisalmi.


Ilmeisesti Nummela oli suurelle osalle tuttu paikka jokavuotisen Hiisi Challengen ansiosta, sillä vain pari soitti kysyäkseen ajo-ohjeita. Leiripaikkana oli syksyllä valmistunut Kuoppanummen koulukeskus, jonka alakerran peilisalissa Vihdin seura pitää nykyään kaikki harjoituksensa. Leiriä varten oli varattu toinen samanlainen sali seuraavasta kerroksesta.


Leirin vetäjinä olivat Marcos Kuusjärvi 5.dan, jonka aloitteesta leiriä alun perin alettiin suunnitella, ja Keravan seurassa pitkän työn tehnyt Ismo Hautala 2.dan. Itselleni Ismo oli entuudestaan täysin tuntematon, mutta osalle pidempään harrastaneista hän oli se tekijä, joka sai ilmoittautumaan heti.


Leirin alkaessa harrastajat jaettiin kahtia iän perusteella. Nuoremmat menivät Ismon mukana yläsaliin vanhempien jäädessä Marcoksen hoteisiin. Ismon treeneissä ei turhia leikitty, vaan jo alkuverryttelykin oli osa harjoitusta. Hosinsul-painotteisen harjoituksen tarkoituksena oli oppia reagoimaan mistä tahansa tulevaan hyökkäykseen ja ottamaan vastustaja heti haltuun. Lopuksi kokeiltiin, miltä tuntuu, kun molemmista käsistä pidetään kiinni, ja hyökkäyksiä tulee sekä edestä että takaa.


Harjoitusten välissä oli tankkaustauko ja pienimuotoinen luento. Marcos ja Ismo käsittelivät monenlaisia asioita, joista osa herätti myös keskustelua. Tauon jälkeen oli vuorossa toinen treeni, jossa nuoremmat siirtyivät alakertaan Marcoksen säkkitreeneihin ja vanhemmat tutustuivat Ismo itsepuolustukseen.


Leiriä varten kattoon oli kiinnitetty kuusi säkkiä, joista viiden lainaamisesta kiitos kuuluu Lohjan seuralle. Potkukombinaatioita tehdessä selvisi, ettei kovin moni ole harjoitellut paljonkaan säkin kanssa. Kaikki pääsivät kuitenkin säkkitreenin juonesta kiinni. Säkkien mättämisen jälkeen päästiin myös kokeilemaan murskausta. Marcos oli hankkinut kaksi murskauslevyä, joihin harjoiteltiin sivuhyppypotkua esteen yli. Monelle oli murskauskin uusi asia, mutta tästä huolimatta kaikki saivat levynsä rikki viimeistään muutaman yrityksen jälkeen.


Leireilijät vaikuttivat päivän päätteeksi oikein tyytyväiseltä harjoituksiin. Tottumattomille muovilattia, erityisesti yläkerran vähemmän kulunut, aiheutti jalkapohjien halkeilua. Jälkeenpäin tuli kyselyjä siitä, oliko kyseessä vyökollegion järjestämä dan-kokeeseen valmistava leiri. Vastaus on ei, vaikka aihepiiri olikin läheinen. Leiri oli tarkoitettu enemmänkin alueleiriksi, jollaisista oli puhetta joulukuussa Helsingin dan-leirillä. Tavoitteena olisi, että ympäri Suomea järjestettäisiin pieniä leirejä aina parin kuukauden välein, jolloin olisi mahdollisuus tutustua uudenlaisiin harjoitteisiin ja muiden seurojen harrastajiin.


Tatu Iivanainen